Juoksukahvi kananmunalla

Moikka! Täällä ollaan! En oo tippunut kanin koloon ja kadonnut ihmemaahan. Vaikka se olisi kyllä melko metkaa :D

Olen ollut ahkera; manuskriptia on nyt kirjoitettu ja kuvia sijoiteltu jos jonkinmoisiksi kollaaseiksi. Omasta mielestäni alan olla aika haka tuossa Illustraattorin käytössä :D Olen alkanut kirjaanikin vähän kirjoitella JEEE!!! Nyt kun oon jo niin sikahyvä sen Illustraattorin kanssa niin suunnitelmissa on toki tehdä jos jonkinmoisia hienoja kuvalaisia ja reittikarttoja jne jne. Suuret suunnitelmat, katsotaan mikä on loppujen lopuksi sitten toteutus...

En tahtoisi ihannoida kiirettä, vaikka se tuntuu olevan niin trendikästä (joskaan ei tervettä), mutta pakko myöntää että kiirettä on pitänyt. Tästä johtuen, ja siitä että aamu tuntuu olevan ehkä se ainut hetki päivästä jolloin en ole nälkäinen, olen ruvennut kiireisimpinä aamuina höystämään mukaan otettavan kahvini kananmunalla. Kyllä. Raa'alla sellaisella. Toimii!! (En tosin ehkä suosittele tätä joka-aamuiseksi aamupalaksi).

Lauantaina juoksemassa balettitunnille.
Keep cup öf köörs koska must have.

Sain tämän vinkin ihanalta, mussukkaiselta ja rakkaalta ystävältäni, jonka kanssa tunnumme aina pohtivan kaikennäköisiä ravitsemusasioita. Ja muitakin kaikkia asioita maasta taivaisiin. Ensialkuun kananmuna kahvissa kuulosti melko ällöttävältä mutta jos sillä saisin pari extraminuuttia minun ja Nero-koiran aamuhalailuun niin tokihan sitä oli koitettava. Pistin kahvin joukkoon ensin mantelimaitoa, jotta vähän jäähtyy (pelkäsin että liian kuuma kahvi kypsyttää mukaan muljautettavan munan, en ole koikeillut kävisikö näin) ja sitten lisäsin kananmunan ja surr surr sauvasekoittimella kaikki sekaisin ja avot! Kahvi kouraan ja nautittavaksi vaikka työmatkalle! Kuinka kätevää!! Maku on yllättävän samettinen ja voi kuvitella että kahvi on maustettu marengilla.

Toisinaan olen lisännyt mukaan myös lusikallisen kookosöljyä. Koska hyvää ja koska kookosöljykin on niin kovin hyvää iholle!! Miten palaankin aina tähän ihoaiheeseen. Mihinkäs ihotutkija raidoistaan pääsis... Käytän muuten nykyään lähinnä kookosöljyä vartalovoiteena. Toisinaan myös kasvovoiteena mutta vain yöllä. Kookosöljy on antibakteriaalista ja kosteuttaa kyllä todella tehokkaasti ja tuoksuu hyvältä (ilman lisättyjä hajusteita).

Kun nyt päästiin ihoon taas niin koin jännän ilmiön tuossa kun ostin pari viikkoa sitten parapähkinöitä. Olin jostain lukenut että niitä kannattaa syödä vaan pari päivässä, koska sisältävät niin paljon seleeniä. Tätä neuvoa toteuttaen mussutin pari parapähkinää per päivä ja yht'äkkiä ihoni oli ehkä paremmassa kunnossa kuin koskaan. Pähkinäpussin loputtua nyt on tullut hieman takapakkia mutta tämä täytyy ehdottomasti toistaa. Parapähkinä päivässä pitää dermatologin loitolla?! :D

Mutta nyt, unta palloon jotta jaksaa taas huomenna juosta bussiin, juoksukahvi kananmunalla kourassa ja parapähkinä toisessa!

Pus!

-Mari

Halaa mua

Torstai ja odotan jo kärsimättömästi perjantaita. Miksikö? Siksi, koska huomenna menen takaisin Jämsään, jossa koirani Nero on tämän viikon hoidossa - nassukka saa leikkiä veljeni koiran seurassa. Ne nukkuvat vierekkäin. Nauttivat toistensa seurasta. Minä sen sijaan odotan, milloin itse pääsen halaamaan taas rakasta karvakuonoani <3

Halaus. Olen alkanut uskoa halauksen voimaan. Siinä on jotain maagista. Toisen lämpö ja läsnäolo.

Koirani on kunnon sylikoira. Se hakeutuu liki aina kuin mahdollista. Ehkä se tietää kuinka paljon tykkään halata. Tai ehkä se itsekin tykkää halailla. Joku voisi sanoa ettei koiralla ole tunteita mutta pienen risuparran emäntänä tohdin olla eri mieltä. Onhan tätäkin toki tutkittu.

Silmiini on silloin tällöin osunut tutkimuksia halaamisesta ja lähinnä sen vaikutuksista psyykkeeseen. Silmiini on osunut myös tutkimuksia esim. kenguruhoidon vaikutuksesta lapseen ja sen terveyteen. Äidin halaus ja hoiva. Kosketus. Rakkaus.

Mieleeni on jäänyt erityisesti tämä tutkimus, joka on jo yli kymmenen vuotta vanha mutta osui silmiini vasta vuonna 2013, tämän kirjoituksen kautta. Pääpiirteissään kirjoituksen sanoma on se, että vanhempiemme psyykkiset kokemukset periytyvät DNA:ssa, epigeneettisinä muokkauksina. Epigenetiikka tarkoittaa DNA:n muokkausta siten, ettei itse sekvenssi muutu. Tämä muokkaus vaikuttaa mm. geenien ilmentymiseen ja tämä muokkaus voi periytyä mutta se on myöskin muokattavissa, eli ympäristöllä on vahva vaikutus. Itse tutkin väitöskirjassani ihon geenien ilmentymistä ja luonnollisesti olen yhä enemmän ja enemmän kiinnostunut genomin muokkauksesta/säätelystä ja sen vaikutuksista.

Tutkimuksessa osoitettiin rottakokein äitirotan huolehtivaisuuden ja koskettelun vaikutus epigenomiin (glukokortikoidireseptorin tuotantoa säätelevän alueen metylaatio, jatkotutkimuksissa tutkittu säätelyä laajemmin) ja pentujen taipumus stressiin myöhemmällä iällä. Huolehtivaisen ja kosketuksella stimuloivan rottaäidin pennut olivat myöhemmin vähemmän taipuvaisia stressiin kuin ns. "huonon" rottaäidin pennut. He testasivat myös perimän vaikutusta vaihtamalla pentueet ja vaikka "hyvällä" rottaäidillä oli "huonon" rottaäidin pennut (ja "huonolta" rottaäidiltä periytyneet genomi ja epigeneettiset muokkaukset), olivat tulokset odotetunlaiset: hoivalla ja kosketuksella oli muokkaava vaikutus epigeneettiseen jälkeen - hyvällä hoivalla oli positiivinen vaikutus. Tutkijat testasivat myös "huonon" hoivan aiheuttaman epigeneettisen jäljen poistoa pentuajan jälkeen ja yllättäen totesivat että se palautti stressinsietokyvyn. Tästä voitaisiin päätellä että ympäristötekijöillä voi olla vaikutusta myös lapsuuden jälkeen. Elintavoilla on vaikutus.

Syli-Nero 2kk matkalla kasvattajalta kotiin <3

Omaan stressinsietokykyynsäkin voi siis ehkä vaikuttaa; ravinnolla, ympäristöllä, vuorovaikutuksella, ajatuksilla, elämänasenteella, ehkä silkalla positiivisuudella? Itse olen todennut koirahaliterapian kovin toimivaksi <3 Suosittelen kokeilemaan!

Rauhaisaa pääsiäisen aikaa ystävät, tutut ja tuntemattomat, halataan kun tavataan!! :)

-Mari