Monday, August 1, 2016

Karunan lähteillä - miksi tautitutkimus kiinnostaa

Hei vaan kaikki ihanat!! Pitkään on ollut hiljaisuutta täällä. Olen ollut kuitenkin aivan sydän syrjällään niistä kommenteista mitä olen kuullut; on toivottu että jo kirjoittaisin jo jotain ja että täällä ollaan käyty ihan katsomassa että onko uutta tekstiä?! <3

Lupasin jo aiemmin kirjoittaa siitä että miksi tautitutkimus, nimenomaan, kiinnostaa. Jäi kirjoittamatta, vielä. Kävin eilen työpaikallani hoitamassa solujani ja satuin katsahtamaan labran kirjahyllyyn, jossa on luettavaksi tarkoitettuja (kierrätys?)kirjoja. Törmäsin kirjaan buddhalaisuudesta?! Tiedelabran kirjahyllyssä uskontoon liittyvä kirja on melkoinen ylläri. Toki tieteilijät ovat kiinnostuneita kaikennäköisistä asioista mutta toisinaan tuntuu että uskonto on tiedeyhteisössä tabun kaltainen asia. Nappasin sen toki mukaani luettavaksi ja huutelen siitä vieläpä täällä julkisessa blogissani koska, no, olen aina ollut tällainen oman tieni kulkija. Vähät välitän mitä muut minusta ajattelee ja toisaalta toivoisin uskonnollista suvaitsevaisuutta myös tiedepiireissä. Tai no välitän mutta toisinaan on kiva vähän sekoittaa pakkaa ;)

Pysähdyin jo heti alkuun, jossa kuvaillaan buddhalaisuuden oppisuuntauksia ja niistä yhden, mahayanan, erilaisia hyveitä. Kirjassa lukee: 

"Mutta kaikenkattava mahayanahyve on myötätunto (karuna): lämmin, jopa rakastava välittäminen muista ja siihen erottamattomasti liittyvä syvä halu lievittää muiden kärsimyksiä".

Olen tässä väitöskirjatutkijan urani viimeisillä metreillä miettinyt paljon että mitä tahdon tehdä tulevaisuudessa. Sieltä molekyylibiologian ensimäiseltä luennolta asti on ollut kova hinku ja halu olla tutkija mutta nyt en ole enää niin varma. Alunperin oli kai mielessä myös raha ja dollarit silmissä hain yliopistoon koska jostakin syystä luulin että maisterina sitten tahkoaisin hyvän tilipussin jossain työssä. Tutkijana sellaisesta on hankala haaveilla, ainakaan tässä väitöskirjauran aikana, mutta se ei kai ole ollut täysin se syy miksi olen tuota työtä näinkin pitkään jaksanut tehdä. Nyt kuitenkin tulevaisuus mietityttää ja se että pystynkö elättämään itseni tutkimuksella? Tuntuu liian riskaabelilta kun kilpailu on kovaa ja tutkimusrahoitusta vaan pienennetään. Jaksanko elää jatkuvan paineen alla ympäristössä mikä hehkuu negatiivista energiaa? En siis tarkoita tutkimusryhmääni vain koko akateemista tutkimusyhteisöä tällä hetkellä.

Miksi siis alunperin kiinnostuin tautitutkimuksesta? Se on myötätunto minussa, mikä ajaa kiinnostusta. En halua tässä nostaa itseäni millekään hyveelliselle korokkeelle mutta yllämainitsemani kirjan teksti osui niin hyvin siihen mikä on ajanut alunperin itseäni koko alalle. Halu auttaa. Koska loppupeleissä itselläni kaikki on kohtuullisen hyvin, terveyden puolesta. Vaikka tuo elämä muutoin välillä vähän koettelisikin. Ehkä se valmistaa johonkin suurempaan koettelemukseen, mikä on vielä edessäpäin. Who knows.

Kaikki lähti kuitenkin oikeastaan progeriasta. Se on äärimmäisen harvinainen geneettinen tauti, jossa erään mutaation seurauksena lapsi vanhenee 6-10 kertaa nopeammin. Näin siitä muutaman dokumentin ja jostakin syystä tuo tauti iskee niin tunteisiin että niagarat aukenee jos edes menen siitä kertovalle Wikipedian sivulle. No nyt jouduin käymään ja hirveät niagarat täällä oli eilen kun tätä kirjoittelin. Ajattelin että tahdon tehdä semmoista työtä missä voin auttaa ihmisiä joilla on jokin tauti, mitä ei ilman lääketieteen keinoja pystytä parantamaan. Kun katsoo dokumenttia erityisesti noista lapsista, niin ei voi ajatella muuta kuin että miten epäreilua elämä voi joillekin olla. Toisaalta kuinka voi olla mahdollista että he ovat niin positiivisia ja elämäniloisia, kuin pieniä, kauniita ja hauraita enkeleitä. En tiedä miksi juuri tuo iskee näin vahvasti tunteisiin, miksi tulen lähestulkoon hysteerisen itkuiseksi nähdessäni noita lapsia. Täysin selittämätöntä mutta heissä piilee se syy, miksi halusin ehdottomasti tautitutkimukseen. Tein progeriasta myös kandityöni. Suosittelen myös katsomaan tämän TED-talkin. Katsokaa nyt miten ihmeellisen positiivinen hän on!! Huolimatta vakavasta sairaudestaan. Mikä on heidän salaisuutensa??

Väitöskirjatyöni päädyin tekemään kuitenkin monitekijäisen taudin pariin, jossa siis sekä genetiikka että ympäristö vaikuttavat taudin puhkeamiseen, etenemiseen jne. Kiinnostukseni genetiikasta ja molekyylibiologiasta on mennyt yhä enemmän ja enemmän ympäristötekiöiden puolelle ja nykyään kiinnostaa erityisesti ennaltaehkäisevät ja lääketieteellisiä parannuskeinoja tukevat menetelmät kuten ravitsemukselliset komponentit, kehonhuolto ja mielen mahdollisuudet. Muunmuassa joogan kautta. Edelleen siis sama halu auttaa ja vähentää kärsimystä mutta erilaisin keinoin. Same same but different.

Nyt en yhtään tiedä missä olen jatkossa. Täällä, tuolla, vaiko jopa Intiassa etsimässä vastausta sisältä. Järjetön tienristeys, josta haarautuu monta polkua. Enkä yhtään tiedä mille niistä astuisin. Ongelma ei ole omalla kohdallani koskaan se että ideat olisi vähissä, vaan se että niitä on liikaa. En osaa päättää minkä niistä valitsisin. Olen yrittänyt kuunnella heimoani, eli teitä, sen suhteen että minne suuntaisin. Joskus kun on hankala itse nähdä omia potentiaalejaan. Olen saanut ihan järjettömän voimavaran teiltä, kaikista kannustavista viesteistänne. Olen siis kuulolla, kunten olette tekin olleet.


Yours truly,

-Mari

PS: käy myös tutustumassa FB-sivuihini, jos et ole vielä käynyt. Ilmoittelen siellä mm. joogaohjauksistani:
Olen myös viimeaikoina kirjoitellut blogitekstejä Yogobelle, kuten:

Mainitsemani kirja: Buddhalaisuus -John Snelling

Monday, May 2, 2016

Anti-Mari

Moikka murmelit!

Tässä tulee nyt avautuminen kannabiksesta ja pössyttelijöistä. 

Oon jo jonkin aikaa seurannut sivusta jengii joka pössyttelee, mm. somessa, uutisissa ja ihan oikeassa elämässä, ja oon tullut siihen tulokseen että pössyttely aiheuttaa vainoharhaisuutta. Oikeesti!! Tuntuu et jokaikisellä pössyttelijällä on vaikka ja mitä salaliittoteorioita. No ei ihan kaikilla mut ainakin niillä ahkerimmilla pössyttelijöillä. Ja vaikka kuinka yrittäis puhua järkeä niin ihan mahoton homma. Tämän lisäksi tuntuu siltä että pössyttelijästä muuntuu stimulanttinsa lähetyssaarnaaja joka yrittää vakuuttaa toimintansa olevan täysin terveellistä ja jopa suotavaa. Eikä millään tavoin, tietenkään, koukuttavaa. Pössyttely on  nykypäivänä aika yleistä ja olen jokseenkin huolissani tuosta meidän nuorisosta. Välillä itsekin mietin että tuskin se kovin vaarallista on mutta oivallisten ja lukemattomien salaliittoteorioisten pössyttelijäesimerkkien voimin olen päätynyt toiseen tulokseen enkä missään tapauksessa pidä koko touhua millään tavoin järkevänä/turvallisena enää. Kun itse sivustakatselijana seuraa, niin näkee kuinka se tuhoaa rationaalisen ajattelukyvyn ja tekee ihmisestä epäluuloisen. Jos joku päivä vielä sattuu tapahtumaan ihme, ja saan jälkikasvua, niin toivoisin että jälkikasvuni syntyisi avoimeen maailmaan, jossa epäluuloille ja tarpeelle käyttää hyvän olon synnyttämiseen keinotekoisia stimulantteja, ei olisi tarvetta. Toki tykkään itsekin toisinaan ottaa lasillisen (lue: pullon) sihijuomaa (lue: skumppaa) ja sen katsotaan olevan täysin normaalia. Paheensa kullakin. Kukaan meistä tuskin on täydellinen.

Aina kun törmään johonkin salaliittoteoriin niin käyn silkasta kiinnostuksesta stalkkaamassa lähteen taustan ja aina sieltä pompsahtaa joku kannabiksen laillistamista kannattava tyyppi. I see a pattern here (!!) ja koska mulla on jatkuvasti päällä mun oma synnynnäinen natural high niin salaliittoteorioitsen että kannabis tosiaankin aiheuttaa vainoharhaisuutta ja suosittelen jättämään kyseisen tuotteen pössyttelyn pössyttelemättä ja hankkimaan endorfiinipöllyt vaikka kivoista kissavideoista tai reippaasta urheilusta (tai tietenkin vaikka päihteettömästä joogasta). 

Että semmosta mulla tänään <3

Pus,

Pupilli